Blogi
Lue tarinoita kuvauksien takaa ja inspiroidu ihanista kuvaushetkistä.
Ristiäiskuvaus Lillanissa
Vapun aikoihin pääsin kuvaamaan ihanaa kastetilaisuutta Tampereella Lillan Hotel & Kök idyllisissä tiloissa. Olin 1,5 vuotta aiemmin kuvannut myös perheen esikoisen ristiäiset, joten oli myös ihana päästä näkemään kaikkia uudelleen. <3
Parikuvaus jouluvalojen loisteessa
Olin jo pitkään halunnut ottaa tällaisia tunnelmallisia pariskuntakuvia joulutunnelmissa. Kävimme kuvaamassa pienen kierroksen Tampereen keskustassa Hämeenpuistossa, Tallipihalla ja Joulutorilla. A & H heittäytyivät upeasti pakkasesta ja kaupungin ihmisvilinästä huolimatta, ja heidän rakkaus varmasti huokuu läpi kuvistakin!
Hääpotretit ilta-auringossa
Tämän hääparin kanssa otimme tällä kertaa pelkästään potrettikuvat, sillä heillä oli ihanasti koko ilta aikaa vain hääpotrettikuvauksille. Luksusta myös kuvaajalle! Vihkiminen ja juhlat olivat siis eri päivänä, joten kuvaukset voitiin joustavasti sopia ihan omalle illalleen, eikä silloin ollut mikään kiire.
Syyshäät Vaihmalan Hovissa
K & E:n häitä vietettiin Syyskuun lopussa kauniissa Vaihmalan Hovissa Lempäälässä. Päivä kuitenkin alkoi Tampereen puolella potreteilla ja vihkimisellä. Luonto on parille hyvin tärkeää, joten hääkuvat haluttiinkin ottaa metsäympäristössä. First look ja päivän potretit otettiinkin siis Pyynikin harjulla.
Sadepäivän hääpotretit Liedossa
Ihan syyskuun alussa pääsin kuvaamaan E&A:n häitä Turussa ja Liedossa. Kuvauspaikaksi valikoitui Teilisilta ympäristöineen, sillä se oli parille erityinen ja tärkeä paikka. Sadepilvet ympäröivät meitä kuvauksissa, mutta se oli vain hyvä juttu!
Sotilashäät Etu-Koskelassa
Heidän kaunista hääpäiväänsä vietettiin elokuussa idyllisessä Etu-Koskelan juhlatilassa Kärkölässä. Sekä vihkiminen että juhlat olivat samassa paikassa, mutta potretteja kävimme ottamassa myös läheisellä koskella sekä Huovilan puistossa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin ikuistamaan sotilasperinteillä juhlittavia häitä!
Saaristohäät Nauvossa
Tämän upean parin hääpäivää vietettiin elokuussa aurinkoisessa Nauvossa. Olin itse ensimmäistä kertaa ylipäätään Turun saaristossa, ja ihastuin paikkaan ihan täysin! Itse hääpäivä alkoi first look -kuvilla ja potreteilla juhlapaikan lähistöllä.
Valmistujaisjuhlat Villa Sofiassa
Heinäkuussa pääsin ikuistamaan ihania valmistujaisjuhlia Villa Sofiassa Tampereella. En ollut aiemmin käynyt kyseisessä juhlapaikassa, mutta varsinkin näin aurinkoisena kesäpäivänä se kyllä hurmasi minut täysin. Ennen vieraiden saapumista ehdin kuvaamaan hieman juhlapaikan koristeluja sekä nopeat potrettikuvat valmistumisen kunniaksi.